Heipä hei taas pitkästä aikaa!
Tuntuu, että mun elämässä ehtii sattua ja tapahtua kaikenlaista.. mutta ehkä tää elämä nyt oikeasti alkaa tästä tasaantua ja mennä parempaan suuntaan.
Viikko sen jälkeen, kun olin muuttanut pois sieltä uudesta asunnosta, puhuttiin miehen kanssa kaikki, siis aivan kaikki asiat selväksi, jopa pari vuotta vanhat asiat. Aikaa kului huomaamattomasti melkein neljä tuntia, mutta ai että, kun maailma olisi niin paljon parempi paikka, jos kaikkien ihmisten, kenen kanssa tulee välirikko/ero, voisi puhua noin asiat selväksi! Vaikka ero on aina ero ja useimmat jäävät kaipaamaan toisen läheisyyttä ja sitä, että voi jakaa arkiset asiat, huolet ja murheet sekä ilot sen toisen kanssa, niin olen kuitenkin nyt onnellinen, aidosti ja rehellisesti. Jäin toki kaipaamaan parisuhteen tuomaa läheisyyttä, mutta sitten myös tajusin, että hitto, oon vasta 23-vuotias, mihin ihmeeseen mulla on muka kiire? Koin alkuun epäonnistuneeni, kun ajattelin, että ensi kesänä vietetään häitä ja näin, mutta onneksi tajusin olevani nuori. Tajusin myös, että nyt laitetaan ensin oma elämä kuntoon ja mietitään sitten sitä sitoutumista taas uudestaan. Paljon mukavampaa itselle ja sille toiselle, että on kunnossa ja 'kokonainen'.
Ja ehkä se aurinko alkaa pikku hiljaa paistaa tänne risukasaankin! Ollaan siis ensinnäkin miehen.. siis eksän kanssa todella hyvissä väleissä, nytkin koira on siellä hänen luonaan hoidossa pari päivää. Eksä on luvannut myös auttaa asioissa, joissa tarvitaan miestä... ihan, kun en itte pärjäis.. :D (okei, joskus saatan olla avuton..) Ja lisäksi ollaan sovittu, että kun siltä tuntuu, voi toiselle soittaa koska vaan, ilman että tarvii miettiä, onko toisella taka-ajatuksia, yms. Vaikka miestä ns. kaipaankin, niin kavereitahan tässä oikeastaan enemmän ollaan oltu jo viimeiset puoli vuotta, joten toisaalta mikään ei muuttunut. Vaikka en haluakkaan enää olla hänen kanssaan parisuhteessa, olen erittäin onnellinen, että hän on kuitenkin edelleen elämässäni.
Toinen hyvä asia on se, että kävin lauantaina katsomassa asuntoa! Se on ehkä pieni edelliseen kolmioon verrattuna, mutta kaksio kuitenkin ja oikein sopiva meikäläisellä ja noille karvakamuille. Kaikista taloudellisin vaihtoehtohan mulle olisi asua täällä vanhempien luona, mutta kyllä sitä vaan kaipaa niin paljon omaa rauhaa vaikka omissa oloissani saankin täällä olla. Vanhemmat kuitenkin tietää mun jokaisen liikkeen, kun asustelen täällä.. :D No mutta, TAAS olisi siis muutto tiedossa joulukuun alussa, ihanaa päästä jouluksi omaan kotiin vaikka olenkin aaton ensin aamun töissä ja sitten tulen kuitenkin tänne porukoille nauttimaan joulupöydän antimista.. :b
Ruuasta onkin sitten helppo lipua itse aiheeseen. Salilla käynti on ollut vähän niin ja näin tuon astman takia, mutta koska äidin kanssa keksittiinkin mistä se 'astma' johtui ja hankkiuduttiin eroon aiheuttajasta, niin nyt en ole tarvinnut kohta kahteen viikkoon mitään lääkkeitä, joten alkaa taas liikunta maistua!
Ensinnäkin aloitan nyt taas pitkästä aikaa ratsastustunnit, hevonen on toipunut niinkin hyvin, että sillä alkaa olla jopa liikaa energiaa ja johtuen uusista varusteista (kuolaimet), jotka oli pakko vaihtaa suun ongelmien takia, meillä on hieman erimielisyyksiä siitä, kuinka kovaa saa mennä ja minne. :D Ratsastunnit ovat pääpainoltaan siis kevyitä, lähinnä hevosen hallintaan ja istuntaan liittyviä juttuja, mutta ehdottomasti paljon tehokkaampaa, kuin toi meidän metsässä köpöttely...
Salille pääsyä odotan jo innolla ja kohta ehtii taas alkaa varaamaan noita ohjattuja tuntejakin!
Syömiset on ollu taas vähän shaibaa, mutta herkkuja en oo juuri syönyt kyllä... Musta on oikeesti kummallista, että ilman mitään suurempia muutoksia oon aikasemminkin aina parisuhteen jälkeen laihtunut ihan hirveästi ja huomaamatta. Edellisessä postauksessa olin kirjotellut, että paino oli silloin noin kolme viikkoa sitten 83,9kg. No.. Viime maanantaina mun paino oli 82,9kg. Kahdessa viikossa lähtenyt kilo. Nyt en sitten tiedä mitä huomenna. Tosin viimeiset pari päivää oon syöny aika huonosti, kun viisaudenhammas tekee tuloaan ja muistuttelee olemassa olostaan välillä jopa melko rajusti kipuilemalla, niin ei ole paljoa mieli tehnyt syödä. Ei oikeasti olis rahaa mennä yksityiselle kirurgille, edellinen leikkaus maksoi vain 250€, kun kunnalla se olis semmosen satasen kirurginkin poistamana.. Täällä vaan ei oikein saa kunnalle aikoja, oon nyt ollut kohta neljä vuotta jonossa...
IIIIH!!! Mä vaan niin odotan, että pääsen sinne omaan asuntooni ja voin vihdoin kaivaa sen ostamani jumppapallon esiin ja etsiä kaikenlaisia kivoja liikkeitä netissä. Ootan, että saan ostaa kaupasta just sitä mitä haluan ja saan tehdä juuri niin tulista ruokaa, kun vaan pystyn syömään. :D Mulla on jo kaiken maailman herkkureseptit odottamassa, että pääsen kokkailemaan. Tottakai odotan myös sitä, että ylipäänsä saan tehtyä omasta arjesta juuri itselle sopivaa ja säännöllistä, sillon tää projektin toimivuuskin paranee huomattavasti ja se on sitten myös itselle miellyttävämpää toteuttaa. Ja tosiaan, vanhemmat lupas mulle tupari-/joululaksi ostaa läppärin, joten kolmisen viikkoa saatte vielä odotella mun säännöllisiä päivityksiä ja todennäkösesti vielä sen aikaa tää projekti on hieman jäissä, enkä varmaan seuraile/kirjaa painoa ja muita mittoja ylös. Joulukuussa onkin sitten hyvä alottaa loppuvuoden rutistus! (:
